Liukuovi tilanjakajana – tehokkaampaa tilankäyttöä

Liukuovi on erinomainen tilanjakaja moneen eri tarpeeseen. Niiden avulla esimerkiksi suuri yhtenäinen tila on tarvittaessa muutettavissa jaetuiksi kokonaisuuksiksi, joilla jokaisella on oma käyttötarkoituksensa.

Eclisse Syntesis Double. Yhdistä kaksi huonetta yhdeksi tilaksi pariliukuovilla - liu'uta liukuovi seinän sisään.

Esimerkiksi päiväsaikaan tila voi olla avoin ja yhtenäinen toiminnan keskipiste, mutta illan saapuessa liukuovet jakavat sen esimerkiksi makuuhuoneeksi ja olohuoneeksi. Näin oven toiselle puolelle muodostuu rauhallinen tila jossa voi vaikkapa nukkua, kun taas oven toisella puolen voidaan vielä jatkaa illanviettoa muiden askareiden parissa.

Edellä kuvatun ratkaisun avulla pienestäkin tilasta saadaan avaran tuntuinen, kun raskaat, kiinteät väliseinät eivät estä valon virtaamista asunnon läpi. Vastaavasti suljettuna ovi jakaa tilan kahdeksi yksityiseksi huoneeksi.

Erityisen tyylikäs lopputulos syntyy, kun tilanjakaja, eli liukuovi, liukuu avattaessa seinän sisään – kuten Eclisse Pocket Door tekee. Osaksi väliseinärunkoa rakennettava liukuovikehys on kätevä keino parantaa kodin tilanjakomahdollisuuksia esimerkiksi remontin yhteydessä.

Toiminnallisten etujensa lisäksi seinän sisään liukuva Eclisse Pocket Door -liukuovi on säväyttävä sisustuselementti, joka tarjoaa runsaasti uusia mahdollisuuksia sisustamiseen. Niiden ansiosta esimerkiksi huonekalujen sijoittelussa ei tarvitse ottaa huomioon perinteisten saranovien tarvitsemaa kääntymistilaa tai avautumissuuntia – huoneet ovat vapaammin sisustettavissa kuin koskaan aiemmin.

Kätevä tilanjakaja lastenhuoneeseen

Lapset tykkäävät leikkiä yhdessä, mutta kaipaavat toisinaan myös omaa tilaa. Seinän sisään liukuva likuovi mahdollistaa tilanjaon kätevällä tavalla. Laaja, yhtenäinen leikkitila tarjoaa oivalliset puitteet paljonkin tilaa vaativille touhuille – ja tarvittaessa tilan voi jakaa kahdeksi yksityiseksi huoneeksi käden käänteessä. Näin leikki- ja nukkumatilat voidaan helposti erottaa toisistaan.

Toisaalta liukuoven avulla voidaan myös esimerkiksi yhdistää kahden lapsen omat huoneet yhdeksi kokonaiseksi tilaksi. Molempiin huoneisiin voi olla oma sisäänkäyntinsä, mutta huoneiden välisen liukuoven avaamalla lapset saavat käyttöönsä runsaasti tilaa hauskaan puuhasteluun.

Eclisse Syntesis Double pariliukuovi
Moderni ja tyylikäs sisustus liukuovilla - Eclisse Pocket Door

Näyttävä sisäänkäynti vaatehuoneeseen

Seinän sisään liukuvan liukuoven avulla vaatehuoneen voidaan kätkeä vaikkapa makuuhuoneen päätyseinän taakse. Seinän sisään liukuva ovilevy ei rajoita kalusteiden sijoittelua, ja kulku vaatehuoneeseen ja sieltä takaisin on esteetön. Self-closing -lisävaruste on hyvä ominaisuus vaatehuoneiden ja varastotilojen liukuoviin – ovi sulkeutuu itsestään avaamisen jälkeen. Näin tavaroita ei tarvitse laskea käsistä oven sulkemista varten, vaan liukuovi sulkeutuu itsestään takanasi.

Yhtenäinen tila yksityisiksi huoneiksi

Liukuovien avulla iso, yhtenäinen ja avara tila on nopeasti jaettavissa kahdeksi huoneeksi. Suureen ja valoisaan tilaan on mukava kutsua enemmänkin ihmisiä viettämään iltaa tai vaikkapa perhejuhlaa. Loppuillasta tilan voi jakaa liukuoven avulla olohuoneeksi ja rauhalliseksi makuuhuoneeksi.

Kätevä tilanjakaja on hyödyksi normaalissa perhearjessakin – television katselua tai lautapelin pelaamista ei tarvitse lopettaa kesken, vaikka yhden perheenjäsenen pitäisikin rauhoittua nukkumaan ja lataamaan akkuja tulevaa työpäiväänsä varten.

Erikoiskokoiset oviaukot Eclisse-liukuovilla

Evästeasetukset

Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä sivujemme teknisen toiminnan kannalta, eikä niitä voi kytkeä pois päältä. Toiminnalliset evästeet ovat keskeisiä esimerkiksi sivujemme selaamisen ja sivujemme ominaisuuksien käyttämisen kannalta.

Analytiikka

Nämä evästeet keräävät ainoastaan anonyymia tietoa siitä, kuinka sivujamme käytetään. Analytiikkaevästeiden avulla pystymme mittaamaan ja analysoimaan sivujemme toimintaa. Käytämme näitä evästeitä esimerkiksi tietääksemme, mikä sivujemme sisällöistä on suosittua sekä varmistaaksemme, että kävijät löytävät heille merkitykselliset sisällöt. Kaikki kerätyt tiedot ovat tilastollista aineistoa, eikä niistä voi tunnistaa henkilöitä. Voit kuitenkin halutessasi poistaa näiden evästeiden käytön milloin tahansa.

Kohdistus- ja mainosevästeet

Voimme käyttää näitä evästeitä esimerkiksi sinulle kohdennetun mainonnan täsmällisyyden ja kiinnostavuuden parantamiseen. Evästeitä voidaan käyttää myös sivujemme sisällön tekemiseksi sinua kiinnostavammaksi. Tietojen kerääminen perustuu selaimesi tai laitteesi yksilölliseen tunnistamiseen. Voit halutessasi poistaa näiden evästeiden käytön milloin tahansa.