Terca Tiger

Terca Tiger on Ruohosen perheen rakennuttama täystiilitalo, jonka kokonaispinta-ala on 240 m2. Huoneistoalaa tästä on 180 m2, joka pitää sisällään kuusi huonetta, keittiön, kodinhoitohuoneen ja kylpyhuonetilat. Tontilla on myös viherhuone, autotalli sekä varasto.

Terca Tiger on suunniteltu perheen pitkäaikaiseksi kodiksi. Ratkaisuvalinnoissa on painotettu joustavuutta, jotta koti mukautuisi mahdollisimman hyvin vuosien saatossa muuttuvien tilatarpeiden mukaisesti. Perheen pojat ovat nyt 2- ja 5-vuotiaita, mutta suunnittelussa on huomioitu heidän tuleva varttumisensa ensin kouluikäisiksi ja myöhemmin nuoriksi aikuisiksi.

Osaksi väliseinärunkoa rakennettavat Eclisse Pocket Door -liukuovijärjestelmät tekevät kodin ilmeen muuntamisesta nopeaa ja helppoa. Avattaessa ovilevyt menevät piiloon seinän sisälle, jolloin näkymä huoneesta toiseen on yhtenäinen ja avara. Suljettaessa tyylikäs ovilevy rajaa tilat tehokkaasti kahdeksi erilliseksi huoneeksi. Janne Ruohonen kertookin, että juuri tämä toiminnallisuus on ollut suureksi avuksi Terca Tigeria suunniteltaessa.

– Poikamme viihtyvät tosi hyvin keskenään. He nukkuvat samassa tilassa tällä hetkellä, ja todennäköisesti myös uuteen kotiin muutettaessa. Niinpä jaoimme yhden huoneen tuplaliukuovella kahdeksi tilaksi: erilliseksi nukkumahuoneeksi ja leikkimistilaksi. Parin vuoden kuluttua he todennäköisesti haluavat täysin omat huoneensa. Mutta kun tämä pariovi on hommassa mukana, on heidän silloinkin helppo liikkua ja kommunikoida keskenään. Myöhemmin, kun he haluavat selkeästi erottautua toisistaan, saa toinen heistä molemmat näistä huoneista, ja toiselle on varattu huone toisaalla talosta.

Alakerrassa sijaitsevan lastenhuoneen lisäksi liukuovia on käytetty myös yläkerran makuuhuoneessa, vaatehuoneessa, kylpyhuoneessa sekä saunassa. Toiseen kerrokseen tultaessa eteen avautuukin siisti ja rauhallinen näkymä.

– Kun tämä vaihtoehto tuli esiin, halusin ehdottomasti yläkertaan liukuovet, jotta tilat ovat seesteiset ja silmälle hyvät. Ratkaisu tuo myös avaruutta. Tilat, joita on pidetty pieninä ja joille ei välttämättä aiemmin suoraan keksitty käyttöä, näyttivät paljon tilavammilta. Kun ei ole aukeavia ovia, ei tarvitse huolehtia mihin voi tulla mitäkin tavaraa, Ruohonen sanoo, todeten liukuoviratkaisun parantavan sekä tilojen toiminnallisuutta että käytettävyyttä.

Jaa kirjoitus

Kohteen liukuovet

Evästeasetukset

Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä sivujemme teknisen toiminnan kannalta, eikä niitä voi kytkeä pois päältä. Toiminnalliset evästeet ovat keskeisiä esimerkiksi sivujemme selaamisen ja sivujemme ominaisuuksien käyttämisen kannalta.

Analytiikka

Nämä evästeet keräävät ainoastaan anonyymia tietoa siitä, kuinka sivujamme käytetään. Analytiikkaevästeiden avulla pystymme mittaamaan ja analysoimaan sivujemme toimintaa. Käytämme näitä evästeitä esimerkiksi tietääksemme, mikä sivujemme sisällöistä on suosittua sekä varmistaaksemme, että kävijät löytävät heille merkitykselliset sisällöt. Kaikki kerätyt tiedot ovat tilastollista aineistoa, eikä niistä voi tunnistaa henkilöitä. Voit kuitenkin halutessasi poistaa näiden evästeiden käytön milloin tahansa.

Kohdistus- ja mainosevästeet

Voimme käyttää näitä evästeitä esimerkiksi sinulle kohdennetun mainonnan täsmällisyyden ja kiinnostavuuden parantamiseen. Evästeitä voidaan käyttää myös sivujemme sisällön tekemiseksi sinua kiinnostavammaksi. Tietojen kerääminen perustuu selaimesi tai laitteesi yksilölliseen tunnistamiseen. Voit halutessasi poistaa näiden evästeiden käytön milloin tahansa.