Antell Ravintolat Oy / Vallilan Akseli

Antell-Ravintolat Oy:n Helsingin aluetoimisto ja ravintola sijaitsevat Helsingissä vanhasta linja-autokoritehtaasta saneeratussa trendikkäässä design-näyttelykeskuksessa Vallilan Akselissa. Keskus toimii muotoilun ja arkkitehtuurin esittely- ja markkinointipaikkana. Näyttelytilaa on kaikkiaan 3 500 neliötä.

Kiinteistön ilme on sekoitus vanhaa ja uutta. Siitä aistii edelleen vanhan linja-autotehtaan fiiliksen. Se on hyvällä tavalla tehdasmainen, arkkitehtuurinen, rouhea ja graafinen.

Ravintola aloitti toimintansa kiinteistössä vuonna 2006, kun se oli peruskorjattu design-ammattilaisten ideoiden pohjalta. Aluetoimisto muutti sinne vuonna 2008.

– Kun aluetoimiston tilantarve kasvoi, sopiva vajaan 300 neliön toimistotila löytyi onneksi toisaalta samasta kiinteistöstä, sanoo Antellin asiakkuusassistentti Sirpa Timonen.

Uusia toimistotiloja alettiin saneerata huhtikuussa2013 ja valmista oli heinäkuussa 2013.Timonen oli mukana uuden toimistotilan suunnittelussa kaikissa vaiheissa.

Suojeltu kiinteistö toi omat haasteensa

Oman haasteensa suunnitteluun toi se, että kiinteistö on suojeltu, eikä mitään rakenteita rikkovia ratkaisuja voinut tehdä. Toimitilan suunnittelu onkin toteutettu niin, että kaikki on palautettavissa ennalleen tarpeen vaatiessa. Muotolevyn ratkaisuilla tämä oli toteutettavissa.

– Suunnittelussa noudatimme rakennuksen alkuperäistä henkeä. Suunnittelun pääpaino oli uuden työskentelykonseptin luominen siten, että se vahvistaa Antellin brändiä ja arvomaailmaa, sanoo arkkitehti Susanna Kallio Kohina Oy:stä.

Muotolevyn tuotteet sopivat mielestämme hyvin kohteeseen. Kiinnitimme erityistä huomiota neuvottelu- ja puhelutilojen hyvään äänieristävyyteen.

– Hyvä lähtökohta suunnittelulle oli, että tilaajalla oli selkeät tavoitteet uuden työympäristön luomiseksi. Myös yhteistyö kaikkien osapuolten kesken toimi loistavasti, Kallio sanoo.

Kohteessa käytettiin useita Muotolevyn tuotteita: seinä-, katto- ja oviratkaisuissa muun muassa ääntä vaimentavia Consept -alakattoja, ML-umpiseiniä ja ML-lasiseiniä neuvotteluhuoneissa sekä Alumia-lasiovia. Muotolevy vastasi myös asennuksesta.

Muotolevyn tuotteilla suunnittelijat ovatkin saaneet aikaan upeita katto- ja seinäratkaisuja.

Kallion mukaan akustinen suunnittelu kuten myös valaistuksen suunnittelu on aina keskeisessä osassa, kun suunnitellaan uusia toimitilakonsepteja.

– Muotolevyn tuotteet sopivat mielestämme hyvin kohteeseen. Kiinnitimme erityistä huomiota neuvottelu- ja puhelutilojen hyvään äänieristävyyteen, sanoo Kallio.

– Huolimatta siitä, että kohteessa oli paljon kovia pintamateriaaleja, akustiikka saatiin toimimaan hyvin.

– Tilasuunnittelussa mietimme myös rakennuksen otolliset ilmansuunnat. Työskentelytilat sijoitettiin rakennuksen valoisammalle puolelle, neuvottelutilat taas sinne, missä valoa on vähemmän, sanoo Kallio.

– Kaiken kaikkiaan kohde onnistui suunnitteluryhmämme mielestä loistavasti. Olimme itsekin yllättyneitä, kuinka saimme mahtumaan kaiken tarpeellisen ja enemmänkin suhteellisen tehokkaisiin neliöihin, Kallio sanoo.

Asiakas tyytyväinen

– Toimitilojen suunnittelun lähtökohtana oli luoda monipuoliset, viihtyisät ja samalla tarkoituksenmukaiset tilat. Myös työssä viihtyminen ja työhyvinvointi otettiin vahvasti huomioon jo suunnitteluvaiheessa. Tältä osin toiveemme ovat täyttyneet hyvin, sanoo Timonen.

– Toimistomme on kodikas ja raikas ”mummola”, tila, jossa on ripaus perinteitä ja tuoreita moderneja elementtejä ja ajatuksia. Tilat ovat valoisat, avarat ja kodinomaiset, Timonen sanoo.

Uudet tilat ovat monipuoliset ja -käyttöiset. Äänieristetyn siirtoseinän ansiosta erilliset taukotila ja neuvotteluhuone ovat muokattavissa yhdeksi isommaksi tilaksi esimerkiksi juhliin ja koulutuksiin.

Kaikki työntekijät työskentelevät avotilassa, mutta toimistossa on myös pienehköjä puhelinkoppeja ja hiljaisen työn tila. Niihin voi vetäytyä, jos tarvitsee erityistä työskentelyrauhaa.

Alakattoratkaisuista kiitosta

Ehdotus Muotolevyn tuotteiden ja palveluiden käyttämisestä saneerauksessa tuli alun perin urakoitsijalta, Caverionilta.

Projektipäällikkö Teuvo Siponen Caverionilta on tyytyväinen projektin sujumiseen, yhteistyöhön ja lopputulokseen.

– Vaikka urakan aikataulu oli tiukka, suurempia ongelmia ei ollut.

Hän pitää lopputulosta erittäin tyylikkäänä ja nykyaikaisena lasiseinien ja ääntä vaimentavien alakattoratkaisujen ansiosta.

Suunnittelu

Kohina Oy

Rakentaja

Caverion Suomi Oy

Siajinti

Helsinki

Tuoteratkaisut

Alumia, ML-lasiseinä, ML-umpiseinä, ML dB-alakatto

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Lisätietoa tietosuojaselosteessa.

Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä sivujen teknisen toiminnan kannalta, eikä niitä voi kytkeä pois päältä.

Analytiikka

Nämä evästeet keräävät ainoastaan anonyymia tietoa siitä, kuinka sivujamme käytetään. Analytiikkaevästeiden avulla pystymme mittaamaan ja analysoimaan sivujemme toimintaa. Käytämme näitä evästeitä esimerkiksi tietääksemme, mikä sivujemme sisällöistä on suosittua sekä varmistaaksemme, että kävijät löytävät heille merkitykselliset sisällöt. Kaikki kerätyt tiedot ovat tilastollista aineistoa, eikä niistä voi tunnistaa henkilöitä. Voit halutessasi poistaa näiden evästeiden käytön milloin tahansa.

Kohdistus- ja mainosevästeet

Kohdennamme mainontaamme, jotta voimme tavoittaa tuotteistamme kiinnostuneista ihmisiä mahdollisimman hyvin. Voimme käyttää näitä evästeitä esimerkiksi sinulle kohdennetun mainonnan täsmällisyyden ja kiinnostavuuden parantamiseen. Evästeitä voidaan käyttää myös sivujemme sisällön tekemiseksi sinua kiinnostavammaksi. Tietojen kerääminen perustuu selaimesi tai laitteesi yksilölliseen tunnistamiseen. Voit halutessasi poistaa näiden evästeiden käytön milloin tahansa.