Tilasuunnittelun tukipalvelu

Autamme varmistamaan tilan muunneltavuuden.

Tilatarpeet muuttuvat.

Siksi tilat kannattaa suunnitella niin, että ne tukevat myös tulevia muutoksia. Koska tilan käyttäjät ja heidän tarpeensa vaihtuvat, suunnitteluvaiheen valinnat vaikuttavat tulevien tilamuutosten toteutukseen.

Järjestelmäseinät ovat olennainen osa muunneltavaa työympäristöä. Mutta myös ympäröivät rakenteet vaikuttavat muuntojoustavuuteen.

Esimerkiksi ikkunoiden sijoittelu ja kerrosten huonekorkeuden yhtenäisyys ovat tekijöitä, joilla on merkitystä seinäelementtien tulevan hyödyntämisen kannalta.

Autamme näissä valinnoissa jo suunnittelun aikana. Asiantuntijoillamme on kokemusta muunneltavien toimitilojen, liiketilojen ja julkisten tilojen toteuttamisesta.

Tilasuunnittelun tukipalvelu on apunasi hankkeen alusta lähtien – veloituksetta.

Kerro kohteestasi ja suunnitelmistasi. Katsotaan yhdessä, miten tilaratkaisut voivat palvella myös tarpeiden muuttuessa.

Tutustu myös muihin palveluihimme

Asiantuntijamme ovat palveluksessasi

Haluatko lisätietoa muuntojoustavista tilaratkaisuista? Asiantuntijamme ovat apunasi, ota yhteyttä tiimiimme!

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Lisätietoa tietosuojaselosteessa.

Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä sivujen teknisen toiminnan kannalta, eikä niitä voi kytkeä pois päältä.

Analytiikka

Nämä evästeet keräävät ainoastaan anonyymia tietoa siitä, kuinka sivujamme käytetään. Analytiikkaevästeiden avulla pystymme mittaamaan ja analysoimaan sivujemme toimintaa. Käytämme näitä evästeitä esimerkiksi tietääksemme, mikä sivujemme sisällöistä on suosittua sekä varmistaaksemme, että kävijät löytävät heille merkitykselliset sisällöt. Kaikki kerätyt tiedot ovat tilastollista aineistoa, eikä niistä voi tunnistaa henkilöitä. Voit halutessasi poistaa näiden evästeiden käytön milloin tahansa.

Kohdistus- ja mainosevästeet

Kohdennamme mainontaamme, jotta voimme tavoittaa tuotteistamme kiinnostuneista ihmisiä mahdollisimman hyvin. Voimme käyttää näitä evästeitä esimerkiksi sinulle kohdennetun mainonnan täsmällisyyden ja kiinnostavuuden parantamiseen. Evästeitä voidaan käyttää myös sivujemme sisällön tekemiseksi sinua kiinnostavammaksi. Tietojen kerääminen perustuu selaimesi tai laitteesi yksilölliseen tunnistamiseen. Voit halutessasi poistaa näiden evästeiden käytön milloin tahansa.