Kiinteistöt

Toimitilojen muuntojoustavuus käytäntöön – Kiinteistön vuosibudjetointiin uusi työkalu

Kiinteistö- ja rakennusalan kesän uutiset ovat olleet synkkiä, lukuun ottamatta satunnaisia valonpilkahduksia. Alaa viime vuosina ravistelleet isot riskiskenaariot ovat monelta osin realisoituneet vasta tänä vuonna, kun viimeisetkin puskurit on käytetty ja globaali talous ajautunut ahdinkoon.

Ulkona kuitenkin aurinko vielä välillä paistaa ja kiinteistöalankin ihmiset viettävät viimeisiä lomaviikkojaan. Kun töihin palaamisen myötä syyssateet taas saapuvat, ovat ennakointi ja asenne ratkaisevat tekijät, kuinka myrskyissä kestetään.

Muuntojoustavuuden tuominen osaksi budjetointia on ennakointia sanan varsinaisessa merkityksessä. Se on myös osoitus kiinteistönomistajan asenteesta ja halusta luoda parempaa tulevaisuutta.

Jokasyksyinen tulevan vuoden ja sitä seuraavien vuosien budjetointi tarkoittavat kiinteistöille varautumista tulevaan. Tulevaisuuden ennustaminen on aina haastavaa – erityisesti juuri nyt.

Pandemia lopetti perinteisen toimistotyön mallin ja jätti yritysten tilatarpeet sekasortoiseen tilaan, jossa muutos on jatkuvaa. Kasvaneet korkokulut nakertavat jo ennestäänkin alentuneita tuotto-odottamia olemattomiin ja investointirahoitus odottaa aikaa parempaa. Tässä kohtaa tarvitaan mainittua asennetta. Synkistely ei auta – eikä sitä tarvita, sillä lohtua on tarjolla.

Muuntojoustavuuden budjetointi on työkalu, jolla luodaan raamit operatiiviseen toimintaan, missä apua ja tukea eniten kaivataan. Kiinteistöjen maksavat asiakkaat eli käyttäjät, asioidessaan näiden toimijoiden kanssa, odottavat ketterää palvelua ja ratkaisuja. Me Muotolevyllä tarjoamme juuri tätä.

Muuntojoustavuuden elinkaarimallin käyttöönotto alkaa budjetoinnista. Tuotamme kiinteistölle luvut ja muuntojoustavuussuunnitelman budjetoinnin tueksi. Tämän jälkeen elinkaarimallin toteuttaminen voidaan aloittaa heti seuraavasta eteen tulevasta tilamuutoksesta.

Kiinteistönomistajalle on etua siitä, että elinkaarimallia kiinteistöllä toteuttamaan valitaan sitoutunut kumppani, joka huolehtii käytännön toteutuksesta. Asiantuntijatiimimme on sekä varainhoidon että kiinteistön operatiivisen toiminnan kumppani. Varmistamme, että kiinteistönomistajan strateginen tahtotila toteutuu muutostyöprojekteissa kierrätys- ja hiilijalanjälkitavoitteiden osalta – nyt ja tulevaisuudessa.

Muotolevy Järjestelmäseinät

Elinkaarimalli tuottaa myös merkittäviä aika- ja kustannussäästöjä. Malli myös tukee vuokralaistyytyväisyyttä, kun kiinteistö pystyy vastaamaan ketterästi vuokralaisten muuttuviin tilatarpeisiin.

Muuntojoustavuuden budjetoinnin pitkäaikaiset vaikutukset näkyvät nimenomaan kiinteistön arjessa ja sen tuottamassa asiakaskokemuksessa. Mitä huolellisemmin ja yksityiskohtaisemmin pitkän aikavälin budjetointia tehdään, sitä todennäköisemmin laadituissa raameissa pysytään ja toiminnan positiiviset vaikutukset heijastuvat myös vuokralaisille.

Ennalta-arvaamattomat kuluerät ovat myrkkyä tälle kaikelle ja kustannushallinnalle.

Muuntojoustavuuden tuominen osaksi budjetointia tekee kysymysmerkeistä huutomerkkejä – ja poistaa paljon ikäviä yllätyksiä tilamuutostöiden yhteydessä.

Kare Suojanen
Asiakkuusjohtaja
Muotolevy Oy
Puh. 050 588 6837
kare.suojanen@muotolevy.fi

Jaa kirjoitus

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Lisätietoa tietosuojaselosteessa.

Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä sivujen teknisen toiminnan kannalta, eikä niitä voi kytkeä pois päältä.

Analytiikka

Nämä evästeet keräävät ainoastaan anonyymia tietoa siitä, kuinka sivujamme käytetään. Analytiikkaevästeiden avulla pystymme mittaamaan ja analysoimaan sivujemme toimintaa. Käytämme näitä evästeitä esimerkiksi tietääksemme, mikä sivujemme sisällöistä on suosittua sekä varmistaaksemme, että kävijät löytävät heille merkitykselliset sisällöt. Kaikki kerätyt tiedot ovat tilastollista aineistoa, eikä niistä voi tunnistaa henkilöitä. Voit halutessasi poistaa näiden evästeiden käytön milloin tahansa.

Kohdistus- ja mainosevästeet

Kohdennamme mainontaamme, jotta voimme tavoittaa tuotteistamme kiinnostuneista ihmisiä mahdollisimman hyvin. Voimme käyttää näitä evästeitä esimerkiksi sinulle kohdennetun mainonnan täsmällisyyden ja kiinnostavuuden parantamiseen. Evästeitä voidaan käyttää myös sivujemme sisällön tekemiseksi sinua kiinnostavammaksi. Tietojen kerääminen perustuu selaimesi tai laitteesi yksilölliseen tunnistamiseen. Voit halutessasi poistaa näiden evästeiden käytön milloin tahansa.