Kauniin 1960-luvun kerrostalon onnistunut julkisivuremontti moderneilla materiaaleilla ja rakenteilla

Kahden kerrostalon asunto-osakeyhtiö Erkonpuisto sijaitsee vehreässä miljöössä Lahden keskustan tuntumassa. Puiston viereisten rakennusten julkisivut saneerattiin kohteiden alkuperäinen ulkoasu ja alueen historiaa huomioiden.

Puistomainen alue Lahden keskustan tuntumassa

Julkisivusaneerauksen toteutuksen suunnitteli Arkkitehtitoimisto Arkviiri Oy. 1960-luvulla valmistuneissa rakennuksissa on paljon oman aikakautensa piirteitä ja huoliteltuja yksityiskohtia, joiden haluttiin näkyvän myös uudistetussa julkisivussa.

Hankkeen pääsuunnittelija Henna Paasmala ja projektiarkkitehti Ville-Veikko Jokela käyttivät suunnitteluvaiheessa apuna Lahden Kaupunginmuseon asiantuntijoita, jotta ulkoasu saatiin alueen yhtenäisen ilmeen mukaiseksi.

– Hankkeen yhteydessä palautettiin ja korjattiin alkuperäistä, mutta tuotiin mukaan myös uutta. Alkuperäisten detaljien ja värimaailman palautus toi rakennukselle kasvojenkohotuksen, projektin arkkitehtina toiminut Ville-Veikko Jokela kertoo.

Kahteen kerrostaloon asennettiin Muotolevy Rakennustuotteiden toimittamat Equitone Natura -julkisivulevyt sekä paloturvalliset ja tuulettuvat ML-EI30 Parvekeväliseinät. EI30-parvekeväliseinäjärjestelmän rakenteen mukaisesti julkisivulevyjen alle asennettiin säänkestävät Weather Defence -tuulensuojalevyt, jotka kestävät erinomaisesti kosteutta ja hylkivät hometta.

”Lopputuloksesta tuli eheä kokonaisuus, joka kunnioittaa alkuperäistä, mutta toi rakennuksen teknisesti tähän päivään”

Ville-Veikko Jokela, Arkkitehtitoimisto Arkviiri.

Julkisivulevytys alkuperäistä ilmettä kunnioittaen

Valittaessa julkisivulevyjä rakennuksiin tärkeinä kriteereinä korostuivat levyjen väri, detaljit ja soveltuvuus kohteeseen. Rakennusten vanhoja julkisivulevyjä oli vuosien saatossa maalattu eri sävyillä, ja saneerauksen yhteydessä haluttiin palauttaa kohteelle sen alkuperäinen ilme ja oikeanlainen harmaa sävy.

– Tiesimme Muotolevyn tuotteiden olevan toimitusvarmoja ja käytössä kestäviksi todettuja. Valikoimasta löytyi ominaisuuksiltaan oikea julkisivulevy, oikeassa värissä, Jokela kertoo.

Alkuperäinen ilme huomioitiin jopa julkisivulevyjen kiinnityksessä, minkä vuoksi Equitone Natura -levyt kiinnitettiin näkyvillä ruuvikiinnityksillä.

Paloturvalliset rakenteet ja yhtenäinen ilme EI30-parvekeväliseinällä

Julkisivusaneerauksen yhteydessä myös parvekkeiden väliseinät päivitettiin nykyisiä määräyksiä vastaaviksi. Muotolevyn kehittämä ML-EI30 Parvekeväliseinäjärjestelmä oli luonteva valinta niin rakenteellisista kuin esteettisistä syistä.

Näyttävät parvekerivit ovat tärkeässä roolissa rakennusten julkisivussa, joten parvekkeiden tyylin haluttiin sopivan yhteen muun rakennuksen kanssa. Tavoite saavutettiin, kun parvekkeiden väliseinät voitiin levyttää samoilla Equitone-julkisivulevyillä kuin julkisivutkin. Valkoista ja harmaata yhdistävästä lopputuloksesta tuli harmoninen ja tyylikäs.

Tyylikkyytensä lisäksi ML-EI30-parvekeväliseinä on myös rakenteellisesti edistyksellinen.

Väliseinärakenteessa ilma pääsee virtaamaan vapaasti väliseinän kummallakin puolella julkisivulevyn alla. Tämä pitää rakenteet kuivina ja terveinä.

ML-EI30 Parvekeväliseinä on kuitenkin ennen kaikkea paloturvallinen täyttäen EI30-paloluokan palomääräykset – mistä järjestelmä on luonnollisesti saanut myös nimensä.

Palotilanteen sattuessa kasvava kuumuus saa paisuvat palonauhat laajentumaan tuuletusraon kohdalta, mikä estää liekkien leviämisen rakenteisiin. Kaksiosaisen rakenteensa ansiosta viileämpi puoli väliseinää jatkaa yhä tuulettumista hidastaen näin palon leviämistä. Kuumuuden lisääntyessä väliseinän toisenkin puolen palonauhat paisuvat hidastaen tulen etenemistä seuraavaan parvekkeeseen ja asuntoon.

Saumatonta yhteistyötä alusta loppuun

Julkisivusaneerauksesta vastasi rakennusliike LHE Rakennus Oy. Kohteen projektipäällikkö Kristian Gangsö kertoo asennusprosessin edenneen sutjakkaasti. Väliseinien asennus onnistui hyvin, vaikka rakenne oli uudenlainen.

Haastavinta projektissa oli ajoittaa tuotteiden mittaus ja tilaaminen siten, että työmaalla ei synny turhia aikatauluviiveitä. Asennusprosessia helpotti kuitenkin huomattavasti se, että Muotolevyn tuotteet toimitetaan paikalle suoraan määrämittoihin leikattuna. Tämä vähentää lisäksi työmaalla syntyvän jätteen määrää.

– Kaiken kaikkiaan Muotolevyn puolelta oltiin aktiivisia koko työmaan ajan ja tarvittavaa infoa saatiin aina tarpeen mukaan, Gangsö kertoo.

Myös projektiarkkitehti Ville-Veikko Jokela kiittelee yhteistyötä Muotolevyn kanssa:

– Muotolevyn asiantuntijat olivat käytössämme koko hankkeen suunnittelun ajan. Muotolevyn kiinnostus kohteeseen ei myöskään päättynyt levyjen toimitukseen vaan tuotteiden toimivuudesta ja asennuksen etenemisestä on huolehdittu koko hankkeen ajan. Suunnittelijan näkökulmasta Muotolevyn kanssa on helppo toimia.

Valmistumisvuosi

2021

Urakoitsija

LHE Rakennus Oy

Suunnittelu

Arkkitehtitoimisto Arkviiri Oy

Sijainti

Lahti

Julkisivumateriaali

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Lisätietoa tietosuojaselosteessa.

Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä sivujen teknisen toiminnan kannalta, eikä niitä voi kytkeä pois päältä.

Analytiikka

Nämä evästeet keräävät ainoastaan anonyymia tietoa siitä, kuinka sivujamme käytetään. Analytiikkaevästeiden avulla pystymme mittaamaan ja analysoimaan sivujemme toimintaa. Käytämme näitä evästeitä esimerkiksi tietääksemme, mikä sivujemme sisällöistä on suosittua sekä varmistaaksemme, että kävijät löytävät heille merkitykselliset sisällöt. Kaikki kerätyt tiedot ovat tilastollista aineistoa, eikä niistä voi tunnistaa henkilöitä. Voit halutessasi poistaa näiden evästeiden käytön milloin tahansa.

Kohdistus- ja mainosevästeet

Kohdennamme mainontaamme, jotta voimme tavoittaa tuotteistamme kiinnostuneista ihmisiä mahdollisimman hyvin. Voimme käyttää näitä evästeitä esimerkiksi sinulle kohdennetun mainonnan täsmällisyyden ja kiinnostavuuden parantamiseen. Evästeitä voidaan käyttää myös sivujemme sisällön tekemiseksi sinua kiinnostavammaksi. Tietojen kerääminen perustuu selaimesi tai laitteesi yksilölliseen tunnistamiseen. Voit halutessasi poistaa näiden evästeiden käytön milloin tahansa.