Julkisivu- ja rakennussuunnittelu

Perinteikäs ratkaisu on vastaus julkisivurakentamisen moderneihinkin haasteisiin

Tuulettuvat, kevytrakenteiset julkisivuratkaisut ovat osoittaneet toimivuutensa Suomen vaativissa olosuhteissa. Leveysasteillamme vuodenaikojen väliset olosuhdevaihtelut ovat aina olleet voimakkaita ja välillä myös yllättäviä. Ilmaston lämpenemisen myötä säätilojen ennakointi on tullut entistäkin haastavammaksi. Esimerkiksi vuoden 2016 alussa oli maailmanlaajuisesti ennätyslämmintä – jopa niin lämmintä, että asiantuntijatkin olivat ihmeissään.

Olosuhteiden muuttuessa kasvavat myös rakennusten julkisivu- ja rakenneratkaisujen suorituskykyyn kohdistuvat vaatimukset. Rakenteiden on yksinkertaisesti kestettävä enemmän ja kovempaa kulutusta kuin aiemmin. Korkealuokkaisen, pitkäikäisen ja kokonaistaloudellisen lopputuloksen saavuttamiseksi rakentamisessa kannattaa suosia laadukkaita, Suomen olosuhteisiin soveltuvia ratkaisuja.

Tuulettuvalla julkisivurakenteella on pitkät perinteet niin Suomessa kuin muissakin Pohjoismaissa – niitä on rakennettu jo jopa satoja vuosia. Menetelmän on todettu takaavan hyvän lämmöneristyksen ja pitävän rakenteet kuivina estämällä kylmäsiltojen muodostumisen ja kosteuden tiivistymisen. Ratkaisu onkin erinomainen näihin meille niin kovin kotoisiin olosuhteisiin, joissa saman vuoden aikana saatetaan kokea yli 30°C helteet sekä vastaavat pakkaslukemat, vaihtelevista lumi- ja vesisademääristä puhumattakaan.

Tuulettuvan julkisivurakenteen toiminta perustuu alustarakenteen uloimpaan, julkisivunpuoleiseen rankaan, joka pystysuuntaan piirrettynä varmistaa tuuletuksen toimivuuden sokkelista aina katonrajaan saakka. Rankamateriaaliksi soveltuvat sekä puu, teräs että alumiini.

Julkisivuverhouksen näkyvä osa, eli kuitusementistä valmistetut julkisivulevyt, kiinnitetään alustarakenteeseen halutun visuaalisen ilmeen mukaisesti joko ruuveilla, niiteillä tai mekaanisella piilokiinnityksellä. Piilokiinnityksellä toteutettu julkisivuverhoilu on linjakas – levypinta on pysty- ja vaakasaumoja lukuun ottamatta täysin yhtenäinen. Rankavaihtoehdoissa olevat säätökiinnikkeet helpottavat levysaumojen suorittamista ja asentamista varsinkin korjauskohteissa.

Kiinnitysvaihtoehtojen ohella valinnan- ja suunnittelunvapautta tarjoavat kuitusementtilevyjen laaja pinta-, väri-, struktuuri- ja viimeistelyvalikoima. Monipuolisessa paletissa yhdistyvät tuulettuvan julkisivun käytännöllisyys ja arkkitehtoninen näyttävyys. Mahdollisuus erilaisten ratkaisujen hahmotteluun antaa arkkitehdeille vaihtoehtoja persoonallisten ja uniikkien kohteiden suunnittelemiseen. Valitsemalla määrämittoihin sahattuja levyjä ja sommittelemalla niitä eri järjestykseen voidaan samalle rakennukselle hahmotella hyvinkin erilaisia ilmeitä.

Esteettisyyden ja Suomen olosuhteisiin erinomaisesti soveltuvan tuulettuvan rakenteen mahdollistamisen lisäksi kuitusementtisillä julkisivulevyillä on vielä kolmaskin ”2010-luvun supervoima”: ympäristöystävällisyys. Kuitusementti koostuu sementistä, kuiduista ja mineraaleista. Kyseessä on siis luonnonmukainen materiaali, jonka käyttöikä kaikkein vaativimmissakin ympäristöissä on yli 50 vuotta. Ratkaisun hiilijalanjälki on pieni ja ympäristökuormitus vähäinen, mikä on ilmastonmuutoksen hillitsemisen kannalta erinomainen asia.

Kuitusementtilevyillä verhoiltu tuulettuva julkisivurakenne on siis Suomen olosuhteisissa toimivaksi havaittu, ympäristöystävällinen ja lähes rajattomat suunnittelumahdollisuudet tarjoava ratkaisu. Tiivistettynä menetelmän voisikin todeta olevan sekä perinteikäs että moderni – ja äärimmäisen ajankohtainen.

Jarkko Kuisma

Jaa kirjoitus

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Lisätietoa tietosuojaselosteessa.

Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä sivujen teknisen toiminnan kannalta, eikä niitä voi kytkeä pois päältä.

Analytiikka

Nämä evästeet keräävät ainoastaan anonyymia tietoa siitä, kuinka sivujamme käytetään. Analytiikkaevästeiden avulla pystymme mittaamaan ja analysoimaan sivujemme toimintaa. Käytämme näitä evästeitä esimerkiksi tietääksemme, mikä sivujemme sisällöistä on suosittua sekä varmistaaksemme, että kävijät löytävät heille merkitykselliset sisällöt. Kaikki kerätyt tiedot ovat tilastollista aineistoa, eikä niistä voi tunnistaa henkilöitä. Voit halutessasi poistaa näiden evästeiden käytön milloin tahansa.

Kohdistus- ja mainosevästeet

Kohdennamme mainontaamme, jotta voimme tavoittaa tuotteistamme kiinnostuneista ihmisiä mahdollisimman hyvin. Voimme käyttää näitä evästeitä esimerkiksi sinulle kohdennetun mainonnan täsmällisyyden ja kiinnostavuuden parantamiseen. Evästeitä voidaan käyttää myös sivujemme sisällön tekemiseksi sinua kiinnostavammaksi. Tietojen kerääminen perustuu selaimesi tai laitteesi yksilölliseen tunnistamiseen. Voit halutessasi poistaa näiden evästeiden käytön milloin tahansa.