Borg Kitchen & Bar, Pori

Porissa Eetunaukiolla sijaitsevan Borg Kitchen & Barin asiakastilat koostuvat ruokasalista, baarista sekä alakerran kabinettitiloista. Yhteensä sisätiloissa on noin 90 asiakaspaikkaa, kesäisin terassin ansiosta määrä tuplaantuu.

Uusi ravintola sijaitsee keskeisellä paikalla puistossa, kävelykadun varrella. Aiemmin tontilla sijaitsi perinteinen porilainen grillikioski Grilli Paavola. Historia näkyy ja maistuu Borg Kitchen & Barin baarin puolen ruokalistassa, jonka annokset sisältävät moderniksi päivitettyjä grilliherkkuja.

Ravintolan julkisivun hallitsevana materiaalina haluttiin käyttää tiiltä, mikä loi suuntaviivat suunnitteluprosessille. Materiaalien visuaalisen yhteensopivuuden lisäksi suunnittelussa kiinnitettiin erityistä huomiota kestävyyteen ja helppohoitoisuuteen. Luonnollisena materiaalina kuitusementistä valmistetut Equitone-julkisivulevyt sopivat kohteeseen kaikin puolin mainiosti.

– Levyn valintaan vaikuttivat levyn ulkonäkö ja värivaihtoehdot sekä aikaisemmat kokemukset levyistä. Materiaalivalintojen myötä värimaailma muodostui tummaksi ja valitun levyn sävy sopi teemaan, projektipäällikkö Sebastian Küttner kertoo ja lisää Equitone-levyjen olevan suunnittelijan näkökulmasta helppo ja vaivaton julkisivumateriaali.

Julkisivulevytys toteutettiin piilokiinnityksellä ilman näkyviä kiinnikkeitä.

– Ratkaisun avulla saatiin korostettua rosoisten tiilipintojen ja sileiden lasi- ja levypintojen välistä kontrastia, Küttner kertoo.

Valmistumisvuosi

2017

Suunnittelija

Arkkitehtitoimisto Küttner

Urakoitsija

Astora-Rakennus Oy

Sijainti

Pori

Julkisivumateriaali