Suomen suurimpaan massiivipuiseen päiväkotiin valittiin muuntojoustavat lasiväliseinät

Päiväkoti Martta Wendelin on vuonna 2022 Tuusulan Hyrylään valmistunut suuri päiväkotirakennus. Merkittävän rakennuksesta tekee sen koko ja rakennusmateriaali: valmistuessaan se on Suomen suurin massiivipuinen päiväkoti. Kohteen arkkitehtina toimi Arkkitehdit Frondelius + Keppo + Salmenperä Oy ja pääurakoitsijana Arkta Rakennuskultti Oy.

Terveellisiä oppimisympäristöjä massiivipuisilla rakenteilla

Puurakenteiset rakennukset ovat nousemassa suureen suosioon julkisen sektorin uudiskohteissa. Taustalla vaikuttavat koulu- ja päiväkotirakennuksissa yleistyneet sisäilmaongelmat, joita vastaan taistellaan palaamalla perinteiseen ekologiseen ja hengittävään rakennusmateriaaliin.

Myös Tuusulassa päätettiin lakkauttaa useampia mittavia korjauksia vaatineita päiväkoteja ja rakennuttaa tilalle yksi suuri 10-ryhmäinen päiväkoti. Rakennusmateriaaliksi valittiin puu, joka tarjoaa käyttäjilleen sisäilmaltaan luonnollisesti terveelliset tilat. Rakennusmateriaalina puu yhdistetään usein myös kodikkuuteen ja lämpöön, jotka ovat hyvin päiväkodille sopivia teemoja. Päiväkodin puuseinien sisälle tulee oppimaan ja leikkimään lähes 200 lasta.

Rakennuksen suunnittelijaksi valittiin päiväkoti- ja koulurakennuksiin erikoistunut arkkitehtitoimisto AFKS, joka on yksi merkittävimpiä massiivipuisten julkisrakennusten suunnittelutoimistoja Suomessa.

– Meillä on pelkästään positiivisia kokemuksia massiivipuusta oppimisympäristöjen rakennusmateriaalina ja toivomme, että puun käyttö lisääntyisi entisestään. Puu on tulevaisuuden rakennusaine ja rohkaisemme rakennuttajia sen käyttöön, kohteen pääsuunnittelija arkkitehti Jari Frondelius kertoo.

Suunnittelijoille oli kunnia päästä toteuttamaan Tuusulan kunnan ensimmäistä suurta päiväkotia ja Frondelius kiittelee tilaajan rohkeutta toteuttaa tämä kohde puusta ja vaativien kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti.

– Hanke toteutettiin Pohjoismaisen ympäristömerkin, Joutsenmerkin, kriteereiden mukaan. Tällä tavoiteltiin sekä turvallista ja päästötöntä rakennusta että kestävän kehityksen tavoitteita”, Tuusulan kunnan suunnitteluarkkitehti Riitta Laurila kertoo.

Joutsenmerkki asettaa vaatimuksia suunnittelussa ja rakentamisessa muun muassa energiatehokkuuteen, rakennusmateriaalien ja kemikaalien valvontaan, ilmanvaihtoon ja jopa päivänvalon määrään.

Rakennuksen seinät ja katto on toteutettu ristiinliimatusta massiivipuusta, eli CLT-levyistä. Ulkoseinät on vuorattu lehtikuusipaneeleilla. CLT-rakenne ei tarvitse lainkaan eristevilloja seiniin. CLT-levyjen etuna on myös hyvin nopea rakennusvaihe. Levyt on sahattu tehtaalla millilleen oikeaan kokoon ja samalla aukotukset on tehty valmiiksi.

Nopeasta asennusvaiheesta huolimatta mittava projekti ei ollut pelkästään helppo.

– Päiväkoti Martta Wendelin on ollut haastava kohde rakentajille, mutta ammattitaitoinen ryhmä on vetänyt projektin hienosti läpi”, Arkta Rakennuskultin työpäällikkö Pasi Porento kertoo.

Luonnollisuus ja luonnonläheisyys ulotettiin myös rakennuksen ulkopuolelle. Päiväkodin tontiksi valittiin keskeisellä ja hyvien liikenneyhteyksien varrella sijaitseva metsittynyt vanha peltotontti, josta pyrittiin säilyttämään alkuperäistä puustoa mahdollisimman paljon. Tällä tavoin kyettiin suunnittelemaan leikkipiha vihreänä koulupihana, eli tarjoamaan lapsille luonnollisen monipuolinen leikkiympäristö. Pitkänomainen rakennusmassa toimii meluesteenä vieressä kulkevalle Tuusulanväylälle suojaten näin leikkipihaa autojen melulta.

Taidetta ja avaruutta muuntojoustavilla lasiseinillä

Rakennus on nimetty taidemaalari Martta Wendelinin mukaan, joka asui ja vaikutti Tuusulan alueella yli 40 vuoden ajan. Martta Wendelin tunnetaan etenkin kesäisen maalaisympäristön, suomalaisen joulun ja kirkassilmäisten lasten kuvaajana. Tämä sopii oivasti myös päiväkodin sisätiloihin, joissa näkyy Wendelinin taide ja maalauksista tutut värisävyt.

– Martta Wendelinin teoksista muokattiin ryhmätilojen lasisiin seiniin ja liukuoviin tarroitukset, aiheinaan prinsessoja ja prinssejä, linnoja ja lumilinnoja. Pyrittiin luomaan lapsille illuusio sadun keskellä olosta, Riitta Laurila kuvailee.

Päiväkoti on kooltaan suuri, lähes 3000 bruttoneliötä. Jotta rakennusinvestointi olisi mahdollisimman pitkäikäinen, suunniteltiin tilat muuntojoustavina Muotolevyn Visia-järjestelmäseinien avulla. Muuntojoustavuus mahdollistaa tilojen muuntamisen tulevaisuudessa helposti, mikäli tilantarve muuttuu ja päiväkodin tiloja halutaan järjestää uudelleen.

Visia-järjestelmäväliseinät toteutettiin lasisina, mikä toi tiloihin kaivattua avaruutta ja lisäksi nosti Wendelinin taiteen henkiin uudella tavalla. Rakennuksen runkosyvyys on suuri ja lasiseinien avulla luonnonvaloa saadaan tarpeeksi myös rakennuksen keskiosissa sijaitseviin tiloihin. Lasipintoja kehystävät kauniit puukarmit, mikä sopii rakennuksen sisustukseen tyylikkäästi.

– Puurankaiset lasiseinät liittyvät kauniisti CLT-pintaisiin seiniin, luoden rauhallisen yleiskuvan, Laurila kertoo.

Järjestelmäseinät tarkkojen vaatimusten mukaisesti

Muuntojoustavuus on nykyään merkittävä teema lähes kaikissa suunnittelukohteissa ja se otettiin tarkasti huomioon myös päiväkoti Martta Wendelinin suunnittelussa. Massiivipuisena rakennuksena ovat sen jännevälit maltilliset, mikä antaa myös tilojen uudelleen järjestelylle reunaehdot. Huonetilat pyrittiin silti suunnittelemaan niin, että tilat ovat helposti muokattavissa.

Tilat ovat selkeän muotoisia ja esimerkiksi jokaiseen ryhmätilaan on pääsy yleisistä tiloista. Näin väliseiniä siirtämällä voidaan helposti muuttaa tilojen kokoja ja muotoja. Myös kantavien CLT-seinien mahdollisia tulevaisuuden puhkaisemisia suunniteltiin jo etukäteen, jotta muuntojoustavuus olisi mahdollisimman helppoa.

– Muuntojoustavuutta otettiin huomioon siis monella tavalla. Jos rakennuksen käyttötarkoitus vaikka kokonaan muuttuisi tulevaisuudessa, niin silloinkin voidaan helposti muokata tiloja uuteen käyttötarkoitukseen sopiviksi, Frondelius selittää.

Kohteen työpäällikkö Pasi Porento kertoo, että päiväkotikohteessa täytyy väliseinien täyttää aina tarkat laatukriteerit, jotta ne kestävät kovankin käytön, etenkin jos kyseessä ovat lasiseinät. Tämän ohella on myös hinnan oltava kohdillaan. Päiväkoti Martta Wendelinin tapauksessa piti väliseinätoimittajan täyttää myös Joutsenmerkin tarkka kriteeristö. Tähän kaikkeen Muotolevy kykeni vastaamaan Visia-tuotteillaan.

Muotolevyn järjestelmäseinät ovat paikoillaan tukevat ja jämäkät, mutta niiden siirtäminen on helppo prosessi. Muutostyöt voidaan toteuttaa nopeimmillaan esimerkiksi viikonlopun aikana, eli jopa viikkoja vähemmän kiinteisiin väliseiniin verrattuna. Järjestelmäseinien muutostöissä tilankäyttäjät eivät optimitilanteessa joudu lainkaan kokemaan tilamuutosremontin aiheuttamia haittoja.

Projektin työpäällikko Pasi Porento kiittää Muotolevyä yhteistyöstä:

– Muotolevyn asennustyöt hoituivat mallikkaasti sovitussa aikataulussa. Työmaan kannalta yksi vaivattomimmista yhteistyökumppaneista.

Rakennuttaja

Tuusulan kunta

Arkkitehti

Arkkitehdit Frondelius + Keppo + Salmenperä Oy

Pääurakoitsija

Arkta Rakennuskonsultti Oy

Sijainti

Tuusula, Hyrylä

Tuoteratkaisut

Visia-järjestelmäseinät

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Lisätietoa tietosuojaselosteessa.

Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä sivujen teknisen toiminnan kannalta, eikä niitä voi kytkeä pois päältä.

Analytiikka

Nämä evästeet keräävät ainoastaan anonyymia tietoa siitä, kuinka sivujamme käytetään. Analytiikkaevästeiden avulla pystymme mittaamaan ja analysoimaan sivujemme toimintaa. Käytämme näitä evästeitä esimerkiksi tietääksemme, mikä sivujemme sisällöistä on suosittua sekä varmistaaksemme, että kävijät löytävät heille merkitykselliset sisällöt. Kaikki kerätyt tiedot ovat tilastollista aineistoa, eikä niistä voi tunnistaa henkilöitä. Voit halutessasi poistaa näiden evästeiden käytön milloin tahansa.

Kohdistus- ja mainosevästeet

Kohdennamme mainontaamme, jotta voimme tavoittaa tuotteistamme kiinnostuneista ihmisiä mahdollisimman hyvin. Voimme käyttää näitä evästeitä esimerkiksi sinulle kohdennetun mainonnan täsmällisyyden ja kiinnostavuuden parantamiseen. Evästeitä voidaan käyttää myös sivujemme sisällön tekemiseksi sinua kiinnostavammaksi. Tietojen kerääminen perustuu selaimesi tai laitteesi yksilölliseen tunnistamiseen. Voit halutessasi poistaa näiden evästeiden käytön milloin tahansa.