Toimitilat ja työympäristöt

Tukahduttaako avokonttori luovuutesi? Lue vinkit työympäristön kehittämiseen!

Työympäristön olosuhteet vaikuttavat väistämättä sekä työntekijöiden työpäiväkokemukseen että työnteon tehokkuuteen. Mikäli toimitila ei vastaa toimenkuvan vaatimuksia, joutuu henkilökunta ponnistelemaan säilyttääkseen motivaationsa ja luovuutensa.

Toimiston työolosuhteet ovat paljon muutakin kuin sisustus- ja kalusteratkaisuja. Seinien värit, ergonomiset työvälineet ja ilmanlaatu ovat kaikki tärkeitä tekijöitä, mutta vähintään yhtä tärkeää on työyhteisössä vallitseva henki.

Jos yleisfiilis on hyvä, säilyy motivaatio paremmin harmaassakin ympäristössä kelmeän loisteputkivalon alla työskennellessä. Jos taas henki on huono, ei sitä pelasteta sen paremmin pirteällä seinämaalilla, tittelittömällä neukkarilla kuin biljardipöydälläkään.

Hyvän hengen luominen ja ylläpitäminen lähtee jokaisesta työntekijästä itsestään – siitä, miten toimimme ja otamme toisemme huomioon.

Hyvä pieni, mutta helposti unohtuva yhteishenkeä nostattava teko on kehuminen. Kukapa ei haluaisi silloin tällöin kuulla kiitosta tai lyödä ylävitosia hyvin tehdyn työn kunniaksi, joten miksi pantata positiivisen palautteen antamista? Pienikin kehu voi merkitä todella paljon ja muodostaa positiivisen kehän, joka johtaa kohti uutta, vielä suurempaa onnistumista!

Myös johtamisen merkitys on keskeinen. Selkeästi mitattavissa olevat realistiset lyhyen ja pitkän aikavälin tavoitteet auttavat motivaation ylläpitämisessä, kuten myös organisaation läpäisevä pitkäjänteisyys niiden tavoittelemisessa. Olennaista on myös viestinnän avoimuus – epävarmuuden tunne tai toimistolla vellovat huhut lietsovat erilaista ilmapiiriä kuin suora, rehellinen ja selkeä sisäinen viestintä.

5 vinkkiä työympäristön kehittämiseen

Toimitila on ympäristö, jonka on luotava puitteet yhteen hiileen puhaltavan sekä läpinäkyvästi ja johdonmukaisesti toimivan organisaation onnistumiselle. Näitä puitteita on aika ajoin syytä tarkastella ja mahdollisuuksien mukaan kehitettävä.

Niinpä listasimme viisi vinkkiä työympäristön kehittämiseen – olisiko tässä jokin steppi, joka auttaisi nostamaan oman toimitilasi toimivuuden seuraavalle tasolle?

 

1. Yhteiset pelisäännöt esille

  • sopikaa koko henkilöstön kesken, miten toimistolla toimitaan
  • pidä säännöt esillä ja ajan tasalla – opasta, neuvo ja muistuta
  • suunnittele kulkureitit mahdollisimman vähän häiriötä aiheuttaviksi

 

2. Tarjoa henkilöstön käyttöön riittävästi monipuolisia äänieristettyjä tiloja

 

3. Luo työtilaan erilaisia tunnelma-alueita

  • hyödynnä ammattilaisapua suunnittelussa
  • esimerkkejä alueista: trendikäs kahvila, rento viherhuone, workshop-tila
  • kiinnitä huomiota etenkin viherkasveihin, valaistukseen, äänenhallintaan sekä ilmanlaatuun

 

4. Panosta säädettäviin kalusteisiin

  • ergonomisen asennon löytyminen on tärkeää
  • asentoa tulee pystyä muuttamaan vaivattomasti

 

5. Lisää joustavuutta työskentelymahdollisuuksiin 

  • tarjoa erilaisten työnkuvien vaatimuksia tukevia työtiloja ja työkalut etätyöskentelyyn
  • älä pakota työntekijöitä tulemaan meluisaan tilaan, jos edessä on vain syvää keskittymistä vaativia tehtäviä

 

 

Jaa kirjoitus